Pieni laina

On aika ihmeellistä, että pienet lainat, vipit, ovat kaikkien tärkeilevien ihmisten hampaissa. Korot ovat muka suuret, ja niin tietysti onkin, jos tarkastellaan perinteisin mittarein. Kulut ovat kuitenkin suhteellisen pienet, jopa vain muutamia euroja per laina. Pankissa "päivää" sanominen maksaa paljon enemmän.

Ei ole suositeltavaa ottaa minkäänlaista lainaa, jos on omaa rahaa käytössä. Jos on pakko lainata, mitä tahansa varten, niin kannattaa verrata kuluja. Katso aina sitä absoluuttisten kulujen määrää äläkä korkoja. Euroilla sinä maksat lainan takaisin, etkä prosenteilla. Muista ottaa huomioon myös muut kulut tekstarimaksut ja vastaavat.

torstai 29. huhtikuuta 2010

Omalla vai lainarahalla?

Lainata vaiko ei ollenkaan lainata?

Väittely aiheesta, kannattaako säästää ensin ja ostaa vai ostaa ja säästää. Tähän ei ole varmaan olemassa oikeaa vastausta. Joka tavaraa ei tietenkään pidä hankkia velaksi. Toisaalta, jos aina odottaa, että on säästänyt ensin, niin moni asia jäisi ostamatta. Asunto on mainio esimerkki. Normaali perheasuntoon täytyisi säästää 10-15 vuotta. Mitä hyötyä isosta asunnosta sitten enää on? Pitää jo vaihtaa pienempään, kun lapset ovat muuttamassa kotoa.

Kultainen keskitie on paras?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti